26.3.2017

Viirit hääjuhlapaikalle

Blogin ulkoasukin alkaa pikkuhiljaa hahmottumaan mun mieleiseksi. Bannerin sain eilen illalla vihdoin valmiiksi. Katotaan ny jääkö tuo blogin teema tuollaiseksi hempeäksi vai keksinkö jotain muuta. On muuten ollut vanhan muistelua että miten mikäkin juttu tehtiin ja paljon on muuttunutkin matkan varrella. Hauskaahan tämä on ollut kun saa kirjoitella nyt ihan ilman mitään paineita just sitä mitä itse tahdon.

Meille tulee juhlapaikalle Snack buffet ja juomapöytä joiden ylle seinälle halusin tehdä viirit. Välillä laiskuus pääsee voittamaan ja tässä tapauksessa oli sen paikka kun ostin ns. valmiit pahvi viirit, enkä alkanut niitä itse pahvista leikkelemään.
Pitkää mietittiin kivaa fonttia ja tämän kyseisen malli ja idea löytyikin Pinterestistä. Mallia mukaellen sitten ensin piirtelin paperille vähän ja totesin että tässhän tämä nyt sitten on, eli viirien piirtelyn kimppuun vain reippaasti.


Viirit on ostettu Latvalalta, semmoinen ihan suht iso halpatavarakauppa täältä meidän lähi kaupungista. Sieltä on muuten löytynyt muutakin pientä kivaa tuleviin juhliin suht edullisesti :)



Eli viirejä on paketissa 2kpl/väri ja värejä 7 eriä. Lyhyellä matematiikalla siis 14kpl

Valmiit viirit näyttävät nyt sitten tältä :) On muuten melkoisen magee paikka ottaa valokuvat... muualle kun niitä ei nyt saanut kiinni teipeillä. Tapettiin en halunnut mitään jälkiä, joten koettakaa kestää tuo takka taustana (joka ei muuten oo ees käytössä muilla kuin kynttilöillä ).



Muutama lähikuva kirjaimista. Käytössä oli ensin lyijykynä jolla hahmottelin viireihin kohdistus viivat ja sen jälkeen suuntaa antavasti kirjaimen. Loput piirsin sitten kahdella eri vahvuudella mustilla tusseilla. Mikään kirjaimista ei ole samanlainen vaikkakin samantyylisiä ovatkin. Luovuus on kova sana tässäkin hommassa.





Seuraavana taitaakin tulla työn alle tienvarsiopastekyltit. Teen sitten kyllä niistäkin oman postauksen :)


<a href="https://www.bloglovin.com/blog/18789829/?claim=bf3scr5nzqh">Follow my blog with Bloglovin</a>

20.3.2017

Kuva kokoelma talvelta

Talven aikaan tuli jotakin pientä iltaisin puuhasteltua.
Suolan kasvattamista olen aikaisemminkin kokeillut ja huonosti siinä silloin onnistunut. Nooh, yrittänyttähän ei laiteta, joten piti kokeilla taas tänäkin vuonna. Uuden mallinen vaasi/maljakko. Uusilla ohjeilla ja meidän pesuhuoneen lämmin lattia. Näin hyvin tämä nyt sitten kasvoi. Ja oikeesti aikaa meni vain 3 vuorokautta!



Mä oon jo kolmisen vuotta ostanut erinvärisiä orchideoja (aivan ihania kukkia, joskin suhteellisen vaativia tapauksia). Kukkapöydällä niitä on nyt jo melkoisen monta, joulua vasten tietenkin piti jotain vähän jouluisempaa saada sinne sekaan. Kaksi latvainen valkoinen amaryllis pääsi tänä vuonna mun joulukukka asetelmaan. Sylinteri vaasiin kukka ruukussaan. Ruukkuun teippailin paristoilla toimivat valkoiset led-lamput. Vaasiin ruukun päälle kaadoin tekolunta ja sen päälle tiputtelin koristekiviä. Itse vaasiin liimailin lumihiutale ikkuna "tarroja". Nää tarrat ei oo sellaisia missä olisi liimapintaa vaan pysyvät lasissa ns. staattisen sähkön voimalla. Kiva kun niistä ei jää ikkunoihinkaan mitään liimatahroja.

Ikkunalaudalla olevat kynttilät ovat paristokäyttöisiä... ei tulis mieleenkään elävää tulta pistää noin lähelle verhoja.


Tuulikaapin oveen tein itse kranssin kun en löytänyt kaupasta mitään mieluista. Linnut on ostettu kirpparilta, kranssikehys löytyi varastosta kotoota, narut ja varvut on ostettu muistaakseni Lidlistä joskus ennen joulua. Kolme komponettiliimalla liimailin linnut ja varvut paikoilleen. Kyseinen liima on paljon pitävämpää kuin kuumaliima näin painavissa kohteissa kuin nuo linnut olivat. Ja mun mielestä jopa joustavempaa. 



Rappukäytävän ala-aulaan senkin päälle tein tämmöisen asetelman. Sain tälle joululle/talvelle vihdoin ja viimein ostettua hopeisen peuran <3 Valopuu on parisen vuotta vanha tuunaus. Tuollaisiin kide/hileoksiin oon kieputellut kylmän valkoiset led-valosarjan. Vaasissa on valkoista koristehiekkaa painona jotta oksat pysyvät pystyssä. Punaista helminauhaa löytyi viimevuoden kuusen koristeiden seasta, samoin kuin nuita punaisia glitterpalloja. Suhteellisen kivan asetelman näistä sai aikaiseksi :)



Vaikka talvi alkaakin olemaan menneen talven lumia ja joulukin niin lääst seesong, niin halusin kuitenkin nämä kuvat teille näyttää ja postata. Koska ens talvena ja jouluna on varmasti taas jotain uutta.

Oiskos seuraavaan postaukseen taas jotain häihin liittyvää? Saa muuten ihan ehdottaa aiheita :) Jos vaikka jotain pystyisi niistä sitten toteuttamaan :)

16.3.2017

Uuden harrastuksen alku

Mä oon pienen elämäni tehnyt käsilläni ns. kaikkea mihin vaan taidot riittää. Käsitöitä laidasta laitaan, näperrän ja askartelen. Maalaan ja piirrän. 
No nyt kun facebookin kautta olen aika monessa jollain tapaa harrastuksiini liippavilla ryhmissä, törmäsin tälläiseen Diamond Painting hommaan. Itse kaava näytti hyvin pitkälti samanlaiselta mitä ristipistotöissä on. Sillä erolla ettei tässä työssä käytetä ollenkaan lankaa. Kuva on painettu kanvas-kankaalle. Ja kuvio tehdään liimaamalla kankaaseen timantteja/strasseja. Kankaassa itsessään on siis liima ja timskut tulevat numeroiduissa/koodatuissa pusseissa. Timskut asetellaan kankaalle "kynällä" jonka kärjessä on kolo jonhon sitten painetaan semmoista vahamaista ainetta ja kynä tarttuu timskuun hienosti kiinni. Hyvin mutta kuitenkin niin hennosti että liima pitää timskun sitten kankaassa kiinni.
Itse päätin aloittaa työllä joka ei ole 100% timanttien peitossa. Mulla meni tämän tekemiseen pari iltaa sillä mentaliteetilla etten nää enkä kuule mitään tai ketään sillä välin kun teen työtä :D

Salamavalon kanssa kuvattu

Ilman salamavaloa kuvattu

Kehystettynä ja seinältä paikkansa löytäneenä :)
Tämä työ on tilattu Wishiltä ja tuli posteineen, alveineen maksamaan muistaakseni n.10€ joka mun mielestä ei oo hirveen paljoa. Suomesta saa näitä kyllä myös mutta hinnat ovat oikeesti ihan omaa luokkaansa. Tän koko suunnilleen A4 koko. 
Tilasin jo uuden, senkin Wishin kautta. Se onkin sitten jo ihan erikokoinen 60x30cm ja on 100% Full area :) Täytyy ottaa teille sitten jossain vaiheessa kuvaa kun tulee ja vaikka eri työvaiheista jos vain haluatte. 

14.3.2017

Hääkampauksen hiuskoristeet tulivat

Tosiaan hääkuumetta ja stressiä pukkaa. Osa ystävistäni tietää, että olemme menossa kesällä naimisiin, suurin osa aavistelee ja pieni osa ei tiedä yhtikäs mittään eikä hölkäsen pöläystäkään asiasta.
Kuitenkin olen itse ollut päivästä ja vuodesta mieheni kanssa tietoinen lähes kihlauksestamme asti. Ette muuten uskokkaan että odottavan aika ON pitkä!
Paljon on häiden eteen jo tehty, kuten minun häämekkoni ja kengät on hommattu. Ja minähän en mitään kermakakku pitsihörhelöä päälleni pistä, saati sitten valkoista. Fiftari kellomekko tyllihameen kanssa <3
Teemaväreinä meillä on violetti, pinkki, hopea/harmaa, musta ja valkoinen. Koristeluissa käytämme perhosia, orchideoja, ilmapalloja ja vähän muitakin pieniä yksityiskohtia.
Niin siis tänään tulivat mun hiuskoristeet postin mukana. Tilattiin ne eBay:sta ja ainakin minusta tuntui, että niiden tuleminen tällä erää kesti hirveän kauan. Oikeesti kesti varmaan alle 3 viikkoa joka käsiittääkseni on suht normi aika.



Väri kukissa oli juuri sitä mitä kuvien perusteella pitikin. Laatukin oli suhteellisen hyvä. Klipsi pohjalla todennäköisesti kestää kukissa kiinni sen muutaman kerran mitä pitääkin ja jos ei niin osaan takuulla ne korjata ja liimata käyttökelpoisiksi uudestaan jos tarvitsee.

Mielenkiinnolla oottelen mitä mun ystäväni saa aikaiseksi kun tekee taikoja mun hiuksiini koekampauksen muodossa huhtikuun alkupuolella. Kukkien lisäksi olen hommannut kolmea eri väriä klipsipidennyksiä. Toiveena olisi jokin letti- ja keesikampauksen välimuoto. Mutta täysiluotto on ystäväni taitoihin. Hyvä siitä tulee :)

13.3.2017

Uutta ja vanhaa...

Oon itseasissa kirjoitellut toista blogia jo useamman vuoden. Jostain syystä sen olemassa olon tarkoitus vaan hiipui ja kirjoittaminen sinne alkoi tuntua kokoajan vaikeammalta ja vaikeammalta.
Luultavasti siitäkin syystä että olin aika tarkkaan rajannut aihe alueen blogilleni ja nykyään se aihe on vain yksi pienen pieni osa elämääni.
Ja toinen tietoinen valinta tämän uuden blogini kanssa on se, että en tule koskaan kirjoittamaan tänne muulla kuin nimimerkilläni. Loppujen lopuksi on kuitenkin ihan sama vaikka joku minut tunnistaisikin... sehän ei todellakaan oo mikään mahdottumuus vaikka näin kävisikin.

Mutta siis aiheisiin mistä tänne kirjoitan... Varmaankin ihan kaikesta maan ja taivaan väliltä, siitä kaikesta mitä tähän päivääni kuuluu... iloja, murheita. Harrastan aikalailla laidasta laitaan kaikkea näpertämistä, tuunailua, pihanlaittoa, nikkarointia, kynsitaidetta. Kosmetiikkakin kiinnostaa jollain asteella (nainen kun kuitenkin olen). 

Itsestäni voin kertoa sen verran, että olen kohta 40v. ja olen parisuhteessa ihanan mieheni kanssa ja ensi kesänä menemme naimisiin, eli tästäkin aiheesta varmasti tulee kirjoitusta jonkin verran. Minulla on kaksi lasta, poikia molemmat. Alakoulu ikäisiä joten elämästä ei puutu vaihtia eikä haasteita :) Perheeseen kuuluu myös vuoden vanha sekarotuinen koiruus

Projekti piparkakkutalo

Kuvat ja piparkakkutalo ovat viime vuodelta. Ei ollut oikeen sopivaa ajankohtaa ennen tätä näitä postata. Tai no mikäs ois estänyt aikaisemm...