7.5.2017

Mansikka-lime juustokakku

Mä oon innostunut tekemään juustokakkuja. Meille tulee hääjuhlaakin juustokakkuja eikä perinteistä kermakakkua. Makuja tulee olemaan useampia siellä. Ja päädyimme juustokakkuihin siksi, että tykkäämme niistä ja toiseksi jotenkin mua itteeni etoo ajatus kuumasta kesäpäivästä kermakakusta joka joutuu olemaan tovin jos toisenkin huoneen lämmössä. Joten siis juustokakut tulevat juhliin.
Mutta en siis itse niitä sinne ole tekemässä, näillä näkymin teen vain koristeet kakkujen päälle.

No niin ja siis sitten tähän kakkuun. On siis käytännössä aivan perinteinen juustokakku ja tämän resepti on muunneltava. Uunissa ei tarvitse käyttää vaan pohja on keksimuruista ja voista. Helppoa kuin heinän teko :D

Ainoa joka ei mulla nyt meinaa koskaan onnistua on tuo päälle tuleva kiille... siihen tulee jostain syystä aina tota himskatin vaahtoa. Eihän se ny makua millään tavoin muuta mutta ei se erikoisen kauniin näköinenkään ole.


Koristeet ovat pakastemansikoista ja purkki persikoita. Kiivi on ainoa etelän hetelmä joka on tuore. Hopeiset kuulat ovat niitä pehmeämpiä versioita, en taho katkoa enää yhtään hammasta!
Hiemän pelotti kuinka saan kakun irti tuosta irtopohjavuoasta kun en muistanut laittaa leivinpaperia olleenkaan noille reunoille. Pohjassa kyllä oli.
Mutta kakkuhan läks yllättävän helposti, hieman puisella voiveitsellä avittelin reunoja irti.


Maku oli hyvä. Lime taittaa mansikan makeutta kivasti. Ja tosiaan kakku on älyttömän helppo tehdä ja onnistuu takuulla myös ensikertalaiselta :)
Alla ohje:

MANSIKKA-LIME JUUSTOKAKKU

POHJA:
200g Digestive keksejä
75g voita

Keksit murustetaan hienoksi ja sulatettu voi sekoitetaan sekaan. Painellaan leivinpaperilla vuorattuun irtopohja vuokaan.

TÄYTE:
400g tuorejuusto (maustamaton)
200g vanilja rahkaa
4dl kuohukermaa
1,5 dl sokeria
7kpl liivatelehtiä
2tl limen raastettua kuorta (n.1 lime)
0,5dl limen mehua (n.2 limeä)
125g mansikoita ( tuore/pakaste)

Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään.
Vaahdota kuohukerma kovaksi vaahdoksi.
Raasta limen kuori.
Survo mansikat.
Sekoita tuorejuusto, rahka, kuohukerma, sokeri, mansikat ja raastettukuori hyvin keskenään sekaisin.
Purista limen mehukattilaan, kuumenna kiehuvaksi. Purista liivatelehdistä huolellisesti vesi pois. Lisää pehmenneet liivattelehdet sekaan ja sekoita niin että lehdet sulavat sekaisin. Lisää kokoajan sekoittaen liivateneste muiden aineiden sekaan.
Kumoa täyte pohjan päälle. Laita jääkaappiin kiilteen valmistuksen ajaksi.

KIILLE:
125g mansikoita (tuore/pakaste)
4kpl liivatelehtiä
1dl vettä
1dl mansikka mehukeittoa
2rkl sokeria

Laita liivate lehdet taas kylmään veteen pehmenemään.
Survo mansikat. Lisää sekaan mehukeitto ja sokeri.
Kuumenna vesi kiehuvaksi. Toimi liivatteiden kanssa samoin kuin täytteen kanssa.
Kumoa kiille täytteen päälle.
Siirrä jääkaappiin jähmettymään.

Itse yleensä pidän yön yli jääkaapissa ja koristelen aamulla. Tämän kakun kanssa tein poikkeuksen ja kokeilin kuin koristelu onnistui pehmeään kiilteeseen. Täytyy sanoa että itse tykkäsin lopputuloksesta kun kukat pysyivat paremmin paikkoillaan ja mansikatkin upposivat kiilteeseen.

Että tämmöistä tällä erää :) Palaillaan taas viikon päästä aiheella jos toisella... en oo vielä päättänyt mistä sillä kertaa kirjoitan :D

2 kommenttia:

Projekti piparkakkutalo

Kuvat ja piparkakkutalo ovat viime vuodelta. Ei ollut oikeen sopivaa ajankohtaa ennen tätä näitä postata. Tai no mikäs ois estänyt aikaisemm...